Miksi se kaikki väärä asia on tapahtunut minulle ? miksi ei kellekkään muulle? no en tietenkä halua kellekkään muulle tälläistä paskaa taustaa mitä itelläni mutta silti miksi minä olen joutunut kestämään..

kaikki alkoi siitä kun menin ekalle luokalle niin minua alettiin parin viikon jälkeen koulun alkamisesta kiusaamaan vaan sen takia että olin ns. isompi kuin muut ja en ollu samanlainen kuin muut mutta kait siitä sitten tuomitaan ihmisiä kun on erilainen..?!.. Kaikki tämä tapahtunut vaan paheni mitä ylemmäs luoklla mentiin ja se paheni pahenemistaan...Sitten tuli leikkaukset kehiin ja olin ollut paljon leikauksissa ja kärsin aika paljon niistä koska jäin jälkeen koulussa ja kaikki muutenki meni päin seiniä siinä vaiheessa..

Sitten alkoiki jo ylä-aste sit kiusaaminen vaan paheni, lopulta se muuttui pahoinpitelyksi ja uhkailuksi sitä mä en enää kestänyt ja sitten se meni siihen että sain masennuksen ja rupesin käymään psykiatrilla ja kuraattorilla vuoron perään, en sitte tienny kummasta oli enemmän hyötyä vai oliko kummastakaan? koska mua ahdisti aina sen jälkeen enemmän ja enemmän kun kävin noissa.

Koulukin meni yläasteella ensimmäiset 1,5 vuotta päin vittua numerot laski laskemistaan yms. mutta sitten sain siirron pienluokalle numerot rupesivat nuosemaan ja into nousi koulunkäyntiä kohtaan ja tunsin että mulle tuli parempi ja turvallisempi olo. ja sitten se oliki hyvä koska tuli yhteishaku ja pääsin panostuksen avulla sinne minne halusin..

kaikki olikin sitten ysiluokan loppumista ja tapasin yhden ihanan pojan ystäväni kautta tajusin silloin kun näin sen jätkän että tossa on se kenenkaa tuun jakamaan loppuelämäni. Ja se on tosi ihana sellaista muuta mukavaa.. siinä jätkässä vaan on jotain miksi en pysty irroittamaan, ehkä se että se antoi mulle niin turvallisen olon kun olimme yhdessä.. mutta sitten kävi köpelösti että erosimme. se olikin mulle sitten kaikkein vaikein homma..:/ koska itkin kolme-neljä päivää eron jälkeen koska jäin kaipaamaan sitä ihan saatanasti ja tunsin oloni yksinäiseksi enkä liikkunut missään kun ikävöin häntä...